Olipa hieno talvireissu Sisiliaan! Aurinko paistoi kaikki kuusi päivää ja lämpötila vaihteli muutamasta plusasteesta viiteentoista asteeseen. Toisin sanoen oli loistavat kävelykelit ja kerrospukeutumisella pärjäili hyvin, kun auringossa alkoi jo olla tosi lämmintä. Paikalliset suosivat enemmän toppatakkeja ja pipoja, mutta meikäläinen tarkeni hyvin ohuella villiksellä ja syys/kevättakilla. Lisäksi repussa oli toinen villis, jota saattoi tarvita illemmalla.
Lensimme Helsingistä Amsterdamiin ja sieltä edelleen Cataniaan, josta jatkoimme vielä bussilla Taorminaan. Lähdimme kotoa aamulla viideltä ja olimme illalla kahdeksan aikaan hotellimme oven edessä toteamassa, että se on suljettu! Muutaman puhelun jälkeen Ebookers järjesti meille toisen hotellin ja puolentoista tunnin kuluttua olimme raahautuneet tavaroinemme reilun kilometrin päässä olevaan hotelliin ja kökötimme siellä jääkylmässä huoneessa. Alku ei siis ollut kovin lupaava, mutta kun saimme huoneemme lämmitettyä ilmalämpöpumpulla ja lisähuovat sänkyihin, niin jo alkoi sujua. Taisimme muuten olla pienen hotellin ainoat asiakkaat, vaikka kaupungilla jonkin verran turisteja pyörikin. Kesällä siellä on varmaan ihan eri meininki. Näin sesongin ulkopuolella oli kyllä mukavan leppoisaa ja missään ei tarvinnut jonotella.
Kaunis Taormina on rakennettu vuoren rinteille, joten korkeuserot ovat aikamoiset. Paikasta toiseen kävellessä saa varautua ylä- ja alamäkiin sekä portaisiin. Näköalatasanteilta on upeat näkymät kaupunkiin ja merelle.
Teimme patikkaretken vielä Taorminaakin korkeammalla olevaan viehättävään Castelmolan kylään. Sinne pääsee bussillakin, mutta halusimme kävellä. Menomatka on pelkkää nousua ja paljon rappusia, paluumatka vastaavasti pelkkää alamäkeä. Hassua kyllä, alamäki otti pahemmin lihaksiin kuin ylämäki. Etna – upea, vähän pelottavakin Etna – oli läsnä koko patikan menomatkan samoin kuin se häilyy vähän väliä näkökentässä Taorminassa ollessa. Ekana päivänä vuoren sisuksista nousi vain pieni valkoinen höyrypilvi, mutta seuraavina päivinä se tuprutteli huomattavasti enemmän. En tiedä, voisiko tuon uhkaavan juhlallisen vuoren läsnäoloon tottua. Varmaan, jos asuisi koko ajan Etnan vaikutuspiirissä. Itse tuijottelin sitä ihaillen ja vähän pelonsekaisin tuntein joka päivä.
Ruoka oli tietysti hyvää, jos tykkää italialaisesta. Parmankinkkua ja melonia oli pakko maistaa, samoin bruschettaa. Pitsaa tietenkin syötiin ja minä söin aivan ihanaa tattipastaa. Viimeisenä iltana popsimme herkulliset pihvit. Leivonnaiset olivat myös hyviä, varsinkin jos tykkää marsipaanista ja minähän tykkään!
Vuokrasimme auton – Fiat Pandan – kolmeksi päiväksi ja kävimme päiväretkillä Syrakusassa, Etnalla ja Messinassa. Paikallinen ajokulttuuri on sen verran vauhdikasta (tosin myös huomaavaista ja joustavaa) ja kadut niin kapeita, että en olisi kyllä uskaltanut rattiin. Onneksi kylmähermoinen Johan osaa ajaa missä vaan ja Panda oli sopivan pieni ahtaisiin paikkoihin. Perkelettä kuului vain pari kertaa.
Etna on outo ja upea paikka. Ajoimme ensin vuoren eteläpuolelle, josta tien päättyessä pääsee vielä köysiradalla ylöspäin. Siitä olisi lisähinnalla päässyt vieläkin ylemmäksi ensin lumikissan kyydissä ja sitten vielä oppaan kanssa pääkraaterille asti kävellen. Me tyydyimme köysirataan ja pienempien kraatereiden töllistelyyn . Maisema on karu: pelkkää mustaa soraa ja nokista lunta silmän kantamattomiin. Kävelimme köysiradalta eteenpäin kohti kraatereita ja kipusimme niiden reunoille ihmettelemään. Laavavirtojen jättämät jäljet näkyivät selvästi. Käveleminen ja kiipeäminen oli aika työlästä, koska sora oli irtonaista. Jonkinlaista polkua pitkin kuitenkin edettiin ja kiirehän meillä ei ollut. Kraaterin reunalla oli kohtia, jossa maa höyrysi ja kivet olivat lämpimiä. Kuvassa hymyilen urheasti, vaikka oikeasti vähän pelotti. Etnapäivän jälkeen poskipäät ja ohimot olivat noesta pilkulliset.
Ajelimme vielä päivän päätteeksi Etnan pohjoispuolelle ja se onkin aivan erilainen. Ensin tie kulkee vihreiden metsien läpi ja korkeammalle tultaessa maisema vaihtuu isoihin kivikasoihin. Niin kuin kuvakin kertoo, ylempänä oli melkoisesti lunta. Ajoimme tien päätepisteeseen, ihailimme kaunista näkymää ja palasimme takasin. Ainakaan tämän tien varrella ei ollut mitään turistimeininkiä. Yksinämme saimme ajella. Luulen, että juurikin tuo eteläpuoli köysiratoineen on se paikka, jonne aina mennään, kun halutaan kokea Etna. Siellä on myös iso parkkipaikka sekä useita ruokapaikkoja ja matkamuistopuoteja.
Kävimme, kuten aina matkoillamme, monessa kirkossa. Minusta pyhimyspatsaat ovat hienoja ja niistä tuli otettua paljon kuvia. Tähän kuvaan tulivat vielä hienot varjotkin.
Pysäköinti vaatii paikallisen ”parkkikiekon”. Näitä saa tupakkakaupoista tai kioskeista. Oli iso vaiva metsästää myyntipaikkaa, kun toisaalta parkkimaksu oli noin vähän. Ei kuitenkaan haluttu testata, paljonko sakot olisivat maksaneet.
Messinan duomon tornissa on upea astronominen kello. Se on maailman suurin.
Tällaisen ihanan kahvipöydän ottaisin mieluusti itsellenikin. Niitä oli myös myytävänä, mutta jos kaupat syntyisivät, se vaatisi reissua omalla autolla.
Syrkusan duomo on rakennettu antiikin temppelistä tuunaamalla. Kirkon sisällä voi nähdä alkuperäiset ikivanhat pylväät. Kuvassa jyhkeä fasadi.
Syrakusan duomossa on esillä Lucian käden luunpala, Lucian mekko ja kengät sekä palanen käärinliinaa. Alttarikaapin ovien takana on hopeinen Lucia -patsas, joka otetaan juhlallisin menoin esille Lucianpäiväksi. Toisessa kirkossa, joka on pyhitetty Lucialle, on Caravaggion maalaama alttaritaulu Lucian kuolema. Siellä ei saanut kuvata. Kolmas Luciakirkko on puolestaan hänen alkuperäinen hautapaikkansa, mutta siellä emme käyneet. Lucian ruumis on kuitenkin jossain vaiheessa siirretty Venetsiaan. Monimutkaista, mutta onhan tärkeästä henkilöstä kyse.
Antiikin kreikkalainen teatteri Taorminassa on iso ja todella hieno.
Se toimi myöhemmin myös roomalaisena versiona. Tuolla ylärappusilla tuli istuskeltua pitkä tovi vain ihailemassa näkymiä ja ihmettelemässä ajan kulkua.
Isola Bella on kaunis pieni saari Taorminan edustalla. Sinne pääsee kävellen hiekkasärkkää pitkin, kunhan on ensin laskeutunut satoja portaita pitkin alas rantaan. Saari on tavallaan satupuutarha tai -puisto, jossa on myös erilaisia kivirakennelmia ja ihan kunnon talokin. Enää saari ei ole kenenkään yksityisomaisuutta, vaan kaupungin omistama suojelukohde. Pientä pääsymaksua vastaan pääsee kulkemaan erilaisten kasvien ja puiden reunustamia kiemuraisia polkuja pitkin, kipuamaan söpöjä portaikkoja ylös ja alas sekä katsomaan talossa olevaa näyttelyä saaren historiasta ja sen entisistä asukkaista.
Matkajutusta tuli pitkä, vaikka yritin kertoa vain tärkeimmät. Itse reissukin oli aika pitkä: kuusi päivää kohteessa + kaksi matkapäivää. Ehdimme nähdä ja kokea paljon sekä tietysti vain chillailla, mikä on matkoilla aina erittäin tärkeää. Taorminaan jäi pieni pala sydäntä.
-Anja
Café Kuisti 