Otsikko kertoi ne tärkeimmät uutiset, vaikka niistäkin on jo kulunut vähintään pari viikkoa. Aika kuluu nopsaan ja päivät toistuvat melko samankaltaisina – olemme siis solahtaneet jo kohtuullisen sujuvaan ja hyvin puuhakkaaseen työ- ja koira-arkeen. Tessa on kasvanut huimasti, kuten kuvasta näkyy. Sen turkki on varmasti kaikilla mittapuilla liian pitkä, mutta kun se on niin kaunis, niin en ole toistaiseksi viitsinyt kuin vähän vain harkita ajan varaamista trimmaajalle. En oikein usko, että trimmaushommat edes onnistuvat ensimmäisellä kerralla, vaikka olen kyllä totuttanut pentua turkinhoitoon harjaamalla sitä usein ja syöttämällä samalla nameja. Valkoisen pentukarvan alla kasvaa harmaanruskeita kiharoita eli trimmauksen jälkeen väri todennäköisesti vaihtuu. Nyyh!
Pureminen on edelleen runsasta, kivuliasta ja hermoja raastavaa, mutta töihin lähteminen ja koiran yksinolo kotona on sujunut uskomattoman hyvin. Siitä olen tosi mielissäni, sillä varsinkin pari ekaa viikkoa takaisin työelämässä saivat stressitasoni pomppaamaan pilviin. Siinä olisivat hankalat aamut olleet ihan liikaa. Nyt sujuu töissäkin jo helpommin. Eilen illalla Tessa repi ison reiän housujeni lahkeeseen. Ne olivat kyllä muutenkin räjähtäneet, mutta koirahousuiksi kuitenkin vielä ihan kelvot. Maitohampaiden irtoamista odotellessa…
Parin viikon takainen veneretkemme suuntautui autiolle Vådholmenin saarelle, jossa itse asiassa piipahdimme jo kerran aiemminkin. Paikka oli niin kiva, että päätimme lähteä sinne uudestaan aurinkoisen lauantaipäivän kunniaksi. Rantautuminen luonnonsatamaan oli haasteellista ja kesti hetken, ennen kuin pääsin nousemaan kivelle samalla huolehtien, ettei vene osu siihen. Johan laski perässä ankkuria ja ohjasi venettä. Tessa halusi lähteä heti perääni kivelle. Minulla oli täysi työ tasapainoillessani itseni ja veneen kanssa, joten en voinut ottaa (enkä olisi kyllä ylettynytkään) koiraa syliin. Käskin sitä odottamaan ja heittelin taskustani nameja kannelle, mutta mikään ei auttanut – se puski väkisin reunan yli ja molskahti mereen veneen ja kiven väliin. Säikähdin hirveästi, mutta Tessapa ui tyylikkäästi pelastusliivissään rantaan ja kipitti jyrkkää kalliota pitkin ylös saarelle. Siellä se joutui odottamaan, että saimme veneen kiinnitettyä ja pääsin itse könyämään maihin. Ensimmäisestä kuvasta näet rantautumispaikan haasteet.
Saari vaikutti muutamia rannalla olevia roskia (huoh!) lukuunottamatta koskemattomalta. Evästelyn jälkeen päätimme kiertää sen ja rämmimme välillä upottavassa sammalikossa, välillä upeilla jäkälän peittämillä kallioilla. Polkuja ei ollut.
Tessa oli lievästi sanottuna hysteerinen yllättävän uintireissun ja saarella odottelun jälkeen, mutta rauhoittui sitten pikku hiljaa. Veteenkin se pulahti vielä pari kertaa ihan omasta halustaan. Oli kiva antaa sen juosta vapaana, paitsi eväshetken ajaksi se oli pakko laittaa kiinni. Sille oli tietysti myös omat ruoat mukana.
Yhtenä yönä valvoessani selailin Zalandoa – ei pitäisi, tiedän – ja tilasin sieltä töihinpaluun kunniaksi (lohdutukseksi) uuden tietokonelaukun. Minä kun en yhtään jaksa niitä mustia peruslaukkuja, joten hihkuin hiljaa mielessäni, kun törmäsin tähän. Laukussa on kaksi läppärinmentävää osiota, joista toisessa kuljetan kalenterikirjaa. Keskellä on tilaa muille tavaroille, tosin siihen ei mahdu kovin paljoa ilman, että laukku repsottaa auki. Lompakko, puhelin, pieni meikkipussi ja sateenvarjo pohjalla. Vesipullo on jo vähän liikaa, mutta yleensä se on mukana myös. Kaunis laukku piristää työpäiviä, mutta jos joutuu usein kävelemään välimatkoja, on reppu tietysti silloin parempi.
Niin ikään verkkokaupasta – mittord.com – tilasin itselleni voimalausekorun, joka tupsahti eilen postilaatikkoon. Vaikka en näitä voimalauseita muuten harrastakaan, niin tämä sama lause roikkuu kuistin ikkunassa naruun pujotetuin pahvikirjaimin. Nyt voin kantaa sitä myös mukanani muistuttamassa, kun välillä meinaa usko loppua.
Hyvää viikonvaihdetta ja lempeää syyskuuta sinulle!
-Anja
Café Kuisti 