Kategoria: diy

Vanhoissa valokuvissa on mielestäni ihana tunnelma!

Eteisen seinällä oli entuudestaan pari kuvaa, mutta ne näyttivät siinä aika yksinäisiltä. Hieno puhallinorkesterin kuva, jonka löysimme Johanin edesmenneen äidin tavaroista, oli toinen niistä ja se oli alunperin liimattu mustalle pahville. Musta kehys ja tumma kuva mustalla pohjalla oli todella synkkä yhdistelmä. Mietin, mitä voisin sille tehdä. Koetin valkoista taustaa mustan sijaan ja se näytti hirveältä. Tarvittiin siis kellastunut paperi. Ajatus johti toiseen ja lopulta keksin laittaa taustaksi vanhan nuottivihon sivun.

Koska orkesterikuvasta tuli niin hieno, halusin sille seuraa. Laatikossani oli muutamia vanhoja valokuvia, jotka ovat olleet välillä seinälläkin. Printtasin lisää kuvista, joita olin ottanut puhelimeeni talteen, kun olin selaillut vanhoja albumeita isän luona käydessä. Oikeat valokuvat olisivat tietysti parempia laadultaan, mutta nämä saavat nyt kelvata.

En valinnut kuvia mitenkään systemaattisesti meidän molempien sukulaisista, vaan otin kuvia, jotka ovat mielestäni kivoja ja mielenkiintoisia. Koska nuottipaperitaustasta tuli niin hieno, muihinkin kuviin piti keksiä jotain erilaista. Siispä laitoin niiden taustalle kuviopaperia, jota olin heräteostanut pari kuukautta sitten. Papereita on kymmenen erilaista, joten jokaiseen kuvaan tuli erilainen tausta. Vain pari kehystä ostin, muut olivat kaapissa entuudestaan. Lopputuloksesta tuli melkoisen kirjava, kun seinällä taulujen taustalla on vielä kuviollinen tapettikin, mutta meillä ei toisaalta olekaan hillityn väristä sisustusta eli hyvin sopii tyyliin.

Nautin kuvien tuunaamisesta tosi paljon ja olen lopputulokseen tyytyväinen. On kiva tehdä välillä askarteluhommia ja tämä projekti ei vaatinut kummoisia taitojakaan.

Tätä kirjoittaessani ukkonen jyrisee ja sade kastelee pihoja ja puutarhoja. Tänä iltana säästyy siis siltä puuhalta.

Mukavia kesäpäiviä juuri sinulle!

-Anja

Hei!

Joskus jotain epäkohtaa voi tuijotella vuosikaudet, eikä silti saa tehdyksi asialle mitään. Ja jos kyse on vielä täysin ehjästä ja toimivasta asiasta, kuten vessassamme olevan kaapin ovet, niin 25 vuotta on ihan mahdollinen aika ”tarttis tehdä jotain” -pohdinnoille. Nyt sitten kävi niin, että viime viikolla aivotyö päättyi, pyysin Johania irrottamaan ovet ja ryhdyin hommiin. Kun rumasta tehdään nättiä, niin tehdään sitten kunnolla – mikään jarruttelu ei tässä tullut kuuloonkaan.

Tekniikka on decoupage eli suomeksi lautasliinan palasien liimailu. Muutama vuosi sitten tein samalla systeemillä peilikaapin reunat sekä muutaman valokuvakehyksen. Silloin aika ei ollut vielä kypsä oville.

Lautasliinat olin hankkinut jo pari vuotta sitten ja kesän aluksi nostin ne kaapin uumenista keskelle kuistin pöytää ärsyttämään ja muistuttamaan projektista. Ilmeisesti kannatti. Olin varannut liinoja 2 kertaa 20 kpl, mutta ensimmäiseen oveen meni vain kahdeksan ja toiseen kymmenen, kun vähän mokailin ja jouduin irrottamaan muutaman ruusun. On silti hyvä varata reilusti lautasliinoja, koska voi olla, ettei samanlaisia löydy enää lisää. Loppuja voi käyttää alkuperäiseen tarkoitukseensa ellei sitten keksi uutta päällystettävää.

Työsuunnitelma muuttui vähän matkan varrella. Palasia liimaillessani keksin, että jotain erilaista on saatava ruusupaljouden keskelle. Mieleen tuli kirpparilta ostettu vanha nuottikirja, jonka sivuista taittelin joskus paperikukkia. Kirja on useasta nuottivihosta sidottu kokoelma pianokappaleita. Sieltä valikoimme tiukan pohdinnan jälkeen kaksi kaunista kansilehteä.

Lopputulos on ihanan överi – juuri niin kuin pitikin. Kiva tunne, kun saa vaihteeksi jotain aikaiseksi ihan omin pikku kätösin. Ei haittaa, vaikka kyse ei olekaan kummoisemmista taidoista kuin leikkaaminen ja liimaaminen.

Loppukuvassa tsemppilause itselleni kuistin ikkunassa. Samat sanat myös sinulle!

– Anja

Viime viikolla sain vaatekomeroni siivouksen valmiiksi. Juhuu! Voin vain taas todeta, että mieluista päällepantavaa löytyy omasta takaa, eikä hankinnoille ole tarvetta. Johan haluaisi tämän lausunnon varmaan kirjallisena – no tässähän se itse asiassa tulikin!

Yhtenä päivänä vedin myös hellan irti kolostaan ja putsasin kaikki pinnat. Puhdas hellantaus ei tosin näy ulospäin, kuten siisti vaatekomero, joka ilahduttaa aamuin illoin, mutta tuottaa toki olemassaolollaan tyytyväisyyttä sekin.

Tänään teimme Johanin kanssa pihalla puuhommia. Syksyllä vähän ennen lumien tuloa isosta pihakoivusta rysähti toinen haara alas. Onneksemme laskeutuminen ei vahingoittanut taloa, vaan koivu kaatui siististi vieden mukanaan vain osan vanhaa omenapuuta. Tilasimme ammattimiehen paikalle, joka kaatoi toisenkin haaran ja paloitteli rungot. Ja sitten tuli pakkanen ja lumi.

Nyt on lumi jo sen verran sulanut, että puuröykkiöt ovat paljastuneet. Irrottelin tänään pöllejä jäätyneestä maasta ja Johan veti niitä lumikolalla pihan perälle jatkotoimia varten. Pöllit ovat niin hienoja, etten malttanut olla tekemättä niistä väliaikaista ulkotilataidetta.

Pihalla on aivan hirveä sotku siivottavaksi, kunhan lumi sulaa kokonaan: sahanpurua, oksanpätkiä, risuja ja puunpalasia. Isot risut lähtevät huomenna peräkärryn kyydissä jäteasemalle.

Harmittaa kyllä sen tikan puolesta, jonka lempipuu tämä koivumme oli. Koputtelua oli mukava kuunnella. Toivottavasti se on löytänyt yhtä hyvän puun itselleen.

Ompeluhommiin tartuin pitkästä aikaa, kun olohuoneessa oleva rahi ei sopinut ollenkaan yhteen nojatuolin kanssa. Ne eivät toki ole alun alkaenkaan olleet pari, mutta rahi on tarpeellinen juuri tuossa. Lisäksi rahin kanssa yhteensopivan tuolin luo ei nyt rahia mahdu, joten päätin verhoilla sen.

Kangas hankittiin yhteistuumin Eurokankaasta jo viikkoja (pari kuukautta?) sitten. Kun en nykyään enää ompele verhonpäärmeitä ja ratkenneita vaatteiden saumoja kummempaa, niin työhön tarttuminen vaati pitkähkön tuumausajan.

Viime viikon keskiviikkona valtasin keittiönpöydän ja tartuin hommaan. Mitään suunnitelmaa ei oikeastaan ollut, vaan etenin fiiliksellä. Jonkinlaiset kaavat tein kuitenkin vanhasta lakanasta ja maltoin harsia ja sovittaa ennen ompelua, vaikka yleensä päräytän ompelukoneella suoraan nuppineulojen päältä (ja joskus ilman nuppineulojakin). Kuvista näkyy alkutilanne, marssijärjestys ja lopputulos, joka on siis rahin päälle vedettävä huppu.

Väri on täydellisen ihana ja verhoilu onnistui ihan ookoo, vaikka pari pikku virhettä siellä kyllä on. En kerro kenellekään, mistä ne huomaa. Kangasta oli sen verran reilusti, että se riitti vielä sohvatyynyn päälliseen.

Kuten kuvista myös näkyy, rakastan värejä sisustuksessa. Ihailen toisten vaaleita ja mustavalkoisia koteja, mutta meille ei sellaista taida koskaan tulla.

Aurinkoista viikkoa!

-Anja